lauantai 18. heinäkuuta 2015

Nro. 12 Ilkikurinen Vinski, uiva Eemeli ja järkevä Jaska

Tällä viikolla on sattunut ja tapahtunut ilmeisen paljon, ainakin hevosrintamalla. Valitettavasti olin kummallakin hassun hauskalla kerralla töissä, joten en ollut itse paikalla asioiden tapahtuessa. Palataamme nyt kuitenkin ensin tiistaihin 14.7., jolloin Susanna ja Johanna tulivat katsomaan varsojamme ja samalla ottamaan vähän kuvia.

Siinä sitten katseltiin varsoja ja minä lähdin ratsastamaan Vickyn. Luonnollisesti nämä paparazzit tulivat mukana ja olipa jännä tunne kyllä ratsastaa, kun kuului oikein kahden kameran räpsintää. En mennyt Vickyllä kovin kauaa, koska se oli edelleen vähän jumissa sunnuntaisesta radalla rynnistelystä.


(c) Susanna

Kokeilin kuitenkin laukata sillä ensimmäistä kertaa kentällä ja se onnistuikin yllättävän helposti. Vicky osaa nostaa liinassa laukan, kun sanon "hop" ja vedän liinasta sen turpaa vähän sisälle päin. Ratsastaessa patistinkin sitä vähän eteenpäin (laukkapohkeilla tietenkin) ja vähän vedin siltä tasapainon pois ja se olikin jo laukalla :) tasaisella tuntumallahan nämä jatkavat vain ripeämmässä ravissa. Onkin tärkeää tehdä nämä erot Vickylle selväksi, sillä se ei edelleenkään ole mikään harrasteratsu, vaan kuntoutuksessa oleva ravihevonen.

(c) Susanna

"Worrying will never change the outcome" (c) Susanna


Ratsastuksen jälkeen kylmäsin Vickyn takajalan ja tunnustelin hieman selkää. Vickyn selkä on ollut siis hypersuperjumissa, mutta nykyään tätä jäykkyyttä on enää lähinnä lanneselän alueella. Suurin osa hevosten selkäkivuistahan johtuu jalkavaivoista ja niiden aiheuttamista erilaisista ja vääränlaisista liikeradoista, kuten Vickylläkin. Nyt kun jalka on ollut parempi, selkäkin on jo melkein kuin normaalilla hevosella. Liikutuksen jälkeen selkä on vielä aina paljon pehmeämpi verenkierron lisääntymisen ansiosta. On se vaan hieno hevonen :) toivotaan, että sen jalka tulee vielä kestämään raviurheilua. Elokuussa viedään se klinikalle ultrattavaksi ja sitten katsotaan miten menetellään. Harrasteratsun virkaa se ainakin kykenee toimittamaan ilman vaivoja.

Jaska on varsoistamme tällä hetkellä kaikkein luotettavin ja herrasmiesmäisin. Se on helppo taluttaa ja käsitellä, eikä se liiemmin yritä näykkiäkään. Eikä etenkään pukittele kohti tai muuta sellaista. Jaskan emä Virva Firehän on kuin ihmisen mieli, älyttömän fiksu ja kiltti tamma, joten luonnollisesti se on periyttänyt ainakin osan luonnettaan varsallensa. Susannakin kävi rapsuttelemassa Jaskaa ja ilmeisesti tykästyi siihen. Kuitenkin emällensä Jaska osaa olla vähän kenkku; Virva vaikutti todella väsyneeltä ja eihän tämä pikkupoika voinut antaa äitinsä nukkua:

"Mami, älä nuku!" (c) Susanna
"Oot rakas, mami" *hali* (c) Susanna

"En mä mitään ole tehnyt!" (c) Johanna

Varsoistamme Vinski on kaikkein kurittomin. Vinski on kuitenkin herkkä, ja kun se riehuu esimerkiksi tarhassa sitä voi ottaa riimusta kiinni ja se seisoo paikallaan. Ei lähde helposti riekkumaan siitä tms. Taluttaessa se pukittelee ja hyppii pystyyn, mutta täytyyhän varsalla vähän luonnetta ollakin :D Kuriton, mutta kiltti. Sillä on myös älyttömän lihakset pyllyssä ja lavoissa. En vaan vieläkään voi käsittää miten Indie synnytti tuon näköisen varsan. Sehän on jo nyt kilpahevosen näköinen! Ja minäkun toivoin tavallista harrasteratsua...

"En mä mikää kuriton ole!" (c) Susanna

(c) Susanna

"Äläääää!" (c) Susanna

"Mä rakastan hyppäämistä!"

Eemeli on vähän meduusamainen lössykkä. Sitkeä, vähän hidas ja taluttaessa rasittava. Se ei oikein liiku eteenpäin. Kuitenkin Eemeli on varsoistamme kaikkein söpöimmän ja suloisimman näköinen.


(c) Susanna

(c) Susanna

"Minäkö muka hidas, pthyh!" (c) Susanna


"Komee mä oon ainaki" (c) Susanna
Noniin, eli varsoja voi tällä hetkellä kuvata seuraavanlaisilla adjektiiveilla:
Jaska: luotettava, järkevä, rohkea & kiltti
Vinski: kuriton, itsepäinen, herkkä, jalo & fiksu
Eemeli: hidas, hassu, pehmeä, turvallinen & seesteinen

Eli näistä luonteista, jos saisi valita niin tietenkin tuo Jaskan vaikuttaa kaikkein helpoimmalta. Kaikki varsat ovat kuitenkin omalla tavallaan hienoja, enkä minä vaihtaisi Vinskiä mihinkään.

"Kaveri!" (c) Johanna
Eemeli harjoittelee pirutteja (c) Johanna

Tuli kiire päästä ylös (c) Susanna
(c) Johanna
Mitä äiti edeltä sitä poika perästä... (c) Susanna
Palataanpas vielä siihen, mistä heti alussa mainitsin... Eli töissä ollessani pikkuEemeli oli päässyt jotenkin aitoja rikkomatta Indien ja Vinskin puolelle. Jenniina oli onneksi meillä kotona ja huomasi, että Eemeli oli juuri noussut lammesta ja oli täynnä lammen pinnalla kasvavaa mitälie -kasvia. Koska koko lampi on tällä hetkellä täynnä sitä, niin niistä jäi pyörremyrskyn näköinen jälki kohdalle, jossa Eemeli oli uiskennellut. Villi veikkaukseni on, että Indie on luimistanut sille korvansa ja se hölmöläinen on sitten väistänyt lampeen. Sen tarhahan ei ole lammen vieressä, kuten Indiellä ja Vinskillä, koska se on niin pieni vielä. Nyt se kuitenkin tietää lammen "vaarat" ja osaa varmasti tulevaisuudessa varoa. Toivottavasti ei tule mitään vesikammoa nyt.

Kuitenkaan tämä ei lopu vielä tähän. Henttuliinahan on nyt varsan takia kauhea maantiejyrä ja äitille melko hankala taluttaa sen takia. Lampiepisodin jälkeen niitä oli tietty viety äkkiä sisään, ettei varsalle tule kylmä ja Henttu oli halunnut syödä lammen vierustalta ruohoja. Varsa oli jotain temmeltänyt siinä vieressä ja humps Henttu oli tönässyt itse oman varsansa lampeen. Eli Eemeli raukka ui sinä päivänä kaksi kertaa lammessa... Surkuhupaisaa. Onneksi lampi ei ole järin syvä, joten Eemeli on selvinnyt nyt kaksi kertaa säikähdyksellä. Se oli kuitenkin tämän jälkeen melko herkällä tuulella, joten jonkinlaiset traumat sille tuli kuitenkin. Toivotaan, että ne unohtuvat ajan saatossa :)

Samana aamuna Indie oli päättänyt lähteä kävelyllä karsinastaan vielä kun Vinski oli viritysvaiheessa (eli riimua laitettiin päähän). Törttöillessään edestakaisin tamma oli sitten kaatanut täyden melassiämpärin lattialle ja taas piti puunata. Tavallaan onneksi en itse ollut paikalla niin äiti oli hoitanut tämän tällä kertaa.

Noh,nyt lopetan tämän romaanin kirjoittamisen. Kerrankin minulla vain oli aikaa kirjoittaa, koska olen Teuvalla lomailemassa. Kävin täällä eilen lyhyellä lenkillä pururadalla ja oli kyllä aikas kivat maisemat. Hyvää kesää kaikille!


PS. pakko vielä lisätä tämä Susannan ottama kuva Indiestä. Mielestäni tämä on upea:)

(c) Susanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti